Sisällissodissa ei ole voittajia. On vain uhreja.
Muistojulkaisu kumoustaistelussa sortuneista Porin ja lähiseudun työläisistä
Kultakirjaimin tahtoisimme kirjoittaa nimenne Suomen työväenluokan historian lehdille. Me tahdomme kuljettaa eteenpäin, kantaa ylpeinä niitä lippuja, joita te kerran kannoitte. Me tahdomme uupumatta viedä sitä asiaa eteenpäin, jonka puolesta te sorruitte, elämänne uhrasitte, verenne vuodatitte.
Kunniaa, kunniaa me tahdomme teille tehdä.
Näin kirjoitti Sylvi-Kyllikki Sinervo (myöhemmin Kilpi) vuonna 1920 julkaistun ”Muistojulkaisu kumoustaistelussa sortuneista Porin ja lähiseudun työläisistä” esipuheessa. Toimitin kirjasta näköispainoksen vuonna. Julkaisen nyt blogissani kirjoituksen, jonka liitin näköispainoksen alkuun. Blogin lopussa on linkki muistojulkaisuun.
Suomalaiset olivat jakaantuneet rikkaisiin ja köyhiin.
Suomen itsenäistyminen ei ollut helppoa. Suomi oli vuonna 1917 voimakkaasti jakautunut rikkaisiin ja köyhiin. Rikkaat voivat hyvin ja kaikkein köyhimmille ei riittänyt joka päivä edes ruokaa syötäväksi. Maaliskuu 1917 näytti merkitsevän uuden ajan alkua Suomessa. Keisari oli syösty valasta ja uskottiin, että samalla Venäjän sortovalta päättyy. Työväenliikkeen piirissä ajateltiin uudistusten ajan koittaneen. SDP:llä oli enemmistö eduskunnassa, joka alkoi jälleen kokoontua. Tämä nosti niin köyhien kuin koko työväenliikkeen piirissä toivon paremmasta. Ja kun muutosta parempaan – ei edes suurlakon voimalaa – alkanut kuulua, se sai köyhälistön tarttumaan aseisiin kohtalokkain seurauksin.
Sisällissodassa taisteltiin vallasta. Suomen sisällä käytiin taistelua poliittisesta vallasta eduskunnan nimittämän hallituksen ja nopeisiin muutoksiin pyrkivän vallankumouksellisten välillä. Sotaa käytiin Suomen itsenäisyyden vakaannuttamiseksi vanhaa emämaata Venäjää vastaan. Sosiaalidemokraattien halu puhua kansan enemmistön nimissä oli saanut kovan iskun, kun lokakuun 1917 eduskuntavaaleissa enemmistö oli selkeästi siirtynyt porvarillisille puolueille. Nämä muodostivat myös hallituksen. Näin vasemmiston lailliset keinot vaikuttaa nopeasti vähentyivät. Sodan välittömiä syitä olivat yhtäältä työväestön piirissä kärjistynyt vallankumoushenki, rikkaisiin ja köyhiin jakautunut Suomi ja hallituksen yritys karkottaa Suomeen jääneet venäläiset joukot.
Sisällissodan jälkeen Suomi oli itsenäistynyt, mutta uutta kansakuntaa jäyti syvä kahtiajako. Sodan tuhkasta ja tuskasta herättiin myös Satakunnassa ankeaan arkeen, elintarvikkeiden puutteeseen, työttömyyteen ja ahdistuneeseen ilmapiiriin. Äsken vielä sodassa olleet naapuritkin joutuivat opettelemaan uudestaan kanssakäymistään. Se oli vaikeaa. Valkoiset voittajat pitivät sodan voitonjuhliaan ja työväenliike alkoi koota voimiaan ja osallistua parlamentaarisesti isänmaan kehittämiseen.
Urho Kekkonen vuonna 1920: Pidettäköön vapaussodan muistojuhlia sovittavassa hengessä, ei rikkirepivässä
Valkoisten voittajien Vapaussodan muistojuhlat herättivät heti sodan jälkeen ja vuosikymmeniä myöhemminkin ristiriitaisia tunteita. Nuori Urho Kekkonen kirjoitti Kajaanin lehdessä niistä kriittisesti jo 10.5.1920 otsikolla toukokuun 16 päiväksi. Vapaussotajuhlista sananen.
Urho Kekkonen kirjoitti mm. seuraavaa:
Yleensä vapaussodan muistojuhlissa on koetettava välttää niin paljon kuin mahdollista vetämästä esille sitä surkuteltavaa seikkaa, että osa kansasta oli liittoutunut perivihollistemme kanssa. Siitä on jo tuomion sana annettu, siitä ei voida mielipiteitä muuttaa, mutta on epäviisasta alleviivata juuri tätä seikkaa vapaussodassa. On väärin esittää oleellisimmaksi vapaussodassa taistelua omia kansalaisia, kapinallisia vastaan, sillä aina tulee muistaa, että suurin osa maan laillista hallitusta vastaan nousseista oli joko johtajien houkuttelemia ja harhaanjohtamia tai olosuhteiden pakottamia työläisiä. Miksi sokean vihan vimmoissa, joka niin hyvin sopi vapaussodan ja siihen läheisesti liittyvän kesän 1918 aikana, repiä auki ehkä arpeutuneita haavoja, katkoa jo yhteen kasvaneita siteitä? Miksi edistää kansamme rikkinäisyyttä, syventää kuilua eri kansanluokkien kesken?
Syytä meillä on vapaussodan muistojuhlia pitää, mutta pidettäköön ne sovittavassa hengessä, ei rikkirepivässä, vaan koko kansaa yhdistävässä sävyssä. Silloin ne ovat tarkoitustaan vastaavia isänmaallisia juhlatilaisuuksia, joihin jokainen isänmaallinen kansalainen voi ottaa osaa, eivätkä ne muodostu miksikään nurkkakunnan agitatsioonijuhliksi, jotka läsnäolijoihin jättävät sangen rikkinäisen vaikutuksen ja lisäksi ehkä äitelän isänmaallisen maunkin.
Muistojulkaisu ladattavissa täältä.
Minulla on vielä muutama näköispainoskirja. Ole yhteydessä, saat sen pientä korvausta vastaan.
Muistojulkaisu kumoustaistelussa sortuneista Porin ja lähiseudun työläisistä
Kirja alkaa pitkillä elämäkerroilla, joita seuraavaa lyhyitä esittelyjä yli 400:sta sisällissodan taisteluissa, valkoisten teloituksissa ja vankileireillä kuolleista Porin ja lähiseudun punaisista. Julkaisu on merkittävä, koska siinä on perusteellisia tietoja Porin seudun sisällissodassa kuolleista punaisista. Teoksen arvoa lisää vielä, että liki jokaisesta henkilöstä on kuva. Teoksen julkaisuvuosi 1920 herättää myös kunnioitusta. On vaatinut rohkeutta julkaista se näin lähellä sisällissotaa. Kirjasta ei selviä, kuka sen toimittanut. Syynä tähän lienee pelko vainotuksi tulemisesta. Kirjan on kustantanut porilainen työväen kirjapaino Kehitys Oy, joka on uskaltanut painaa nimensä kirjaan.
Sisällissota on yhä Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma
Sisällissodan vaikutus suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut poikkeuksellisen pitkä. Kaikki sisällissotaan osallistuneet ovat jo kuolleet. Silti sisällissodasta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Sisällissodan tapahtumat viilsivät aikanaan suomalaisiin niin syvät haavat, että vain niiden avoimella käsittelyllä voi ymmärtää, mitä todella tapahtui. Siksi sisällissodasta ei saa vaieta. Sitä on tutkittava ja siitä on kirjoitettava. Uusi tieto, rehellinen ja ymmärtävä keskustelu, hämmästys, ihmettely ja osanotto voivat auttaa meitä kaikkia ymmärtämään asioita, joita ei enää koskaan saa tapahtua.
Kyösti Kallio vuonna 1918: On luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia
Tarvitsemme edelleen oikeaa tietoa tapahtumista ja tämän tiedon tunnetuksi tekemistä. Vielä enemmän tarvitsemme tietoihin ja inhimillisiin arvoihin pohjautuvaa yhteistä ymmärrystä. Ja ennen kaikkea tarvitsemme sitoutumista siihen, että teemme kaikkemme, etteivät vuoden 1918 kaltaiset tapahtumat voi enää missään päin maailmaa toistua ja jatkua ilman, että niihin puututaan kaikin käytettävissä olevin inhimillistä kärsimystä vähentävin toimin. Loppujen lopuksi sisällissodissa ei ole voittajia. On vain uhreja.
Tärkeää on myös tänään muistaa, mitä senaattori, myöhemmin Tasavallan presidentti Kyösti Kallio puhui jo 5.5.1918 Nivalan kirkossa ja vetosi suomalaisten sovun puolesta. Vetoomus oli rohkea ja ennakkoluuloton teko aikana, jolloin sisällissota vielä jatkui. Kyösti Kallio puhui:
Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, vaan ainoastaan isänmaata rakastavia suomalaisia. Suomen kaikkein kansalaisten on tunnettava, että he ovat yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.
