Tehtaantytön tarinoita - Helmi Haapanen kertoo elämästään
Helmi Haapanen. Helmi Haapasen arkisto.
Minulla oli tunne, että tämä kirja pitää kirjoittaa. Olen monesta asiasta kiitollinen tädilleni Helmi Haapaselle. Hän hoiti minua lapsena, varhaisnuorena teimme yhdessä junamatkoja Mänttään ja koko Helmin elämän ajan hän säilyi minulle tärkeänä henkilönä.
Helmi oli hyvä kertoja. Häntä haastateltiin moneen lehteen ja kahteen televisiosarjaan (Tampereen likat ja pojaat ja Pysähdys Tampereella 1917 Suomen itsenäistyessä). Itse kuuntelin hänen kertomuksiaan elämästään jo pikku poikana, kun hän hoiti minua ja kahta veljeäni kesämökillä. Kertomukset jättivät pysyvän jäljen mieleeni. Kiitän itseäni, että 1980 -luvun loppupuolella nauhoitin hänen kertomuksiaan. Harmittelen, että en silloin osannut riittävästi kysellä. Paljon mielenkiintoista jäi kuulematta, mutta hyvä näinkin. Olen aiemmin kirjoittanut Helmin elämästä neljä kirjaa: Tehtaantyttö, Helmi Haapasen sisällissota, Amurin likka ja Helmi Haapasen kapinakirja. Nyt on ilmestynyt viides kirja, Tehtaantytön tarinoita – Helmi Haapanen kertoo elämästään. Edellisten kirjojen tapaan kirja Tehtaantyön tarinoita perustuu 1980 -luvun puolivälissä tekemiini Helmi-tätini haastateltuihin ja myöhempiin lehtijuttuihin.
Tehtaantytön tarinoita kirjassa on Helmin kertomuksia koko hänen elämänsä ajalta. Helmin muistoja, olen taustoittanut ja täydentänyt lyhyillä katsauksilla ajan historiasta ja tapahtumista. Helmin elämä on perin tavallinen tarina 1900 -luvusta. Hänen elämänkaareensa kiteytyy pitkälti se, mitä on ollut elää tavallisena tehtaalaisena 1900 -luvun Suomessa.
”Se oli ennen kapinaa, kun haettiin se 8 tuntinen työpäivä”
Helmi syntyi vuonna 1901 työläisperheen esikoisena Tampereen Amurissa. Perheen ensimmäinen asunto oli Lenkolan yhteiskeittiötalo. Helmin elämäpiiri oli Amuri ja Pyynikki: Lenkolasta Saarikadulle sitten Ilomäentielle ja lopulta Savilinnantielle Pyynikillä. Aran työläistytön koulu ei sujunut ankaran miesopettajan johdolla. Hyvä oppilas Helmistä tuli, kun hän jäi luokalleen ja pääsi ymmärtävän opettajan Maiju Wuorion luokalle. Helmin koulunkäynti jäi alle kolmeen vuoteen, kun hän alkoi hoitaa perheeseen syntynyttä toista lasta. Työt Finlaysonin puuvillatehtaassa Helmi aloitti 13 -vuotiaana. Helmi sairasti ja oli kuolla Tamperetta koetelleeseen lavantautiin vuonna 1916.
“Kun haettiin se 8 tuntinen työpäivä
“
Helmi ei ollut poliittisesti aktiivinen. Ainoan kerran hän osallistui mielenosoitusmarssille 8 tunnin työajan puolesta. Tosin voimakkain sanoin hän muisteli, miten 8 tunnin työpäivä ”haettiin”.
Helmi kertoo:
Se oli ennen kapinaa, kun haettiin se 8 tuntinen työpäivä. Vapun 1917 jälkeen olin ensimmäistä kertaa vain 8 tunnin työpäivän tehtaassa. Oli ihmeellistä lähteä töistä kello 4 iltapäivällä. Aurinko paistoi vielä. Kun kuljin ulos tehtaan portista. Minä ja työtoverimme nauroimme. Tämä oli ilon päivä.
Kuva. Museovirasto.
Työläisperheissä 1910 -luvulla oli jatkuva huoli ruuasta. Vaikeudet lisääntyivät Ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen ja kiihtyivät vielä Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen. Vaikeinta työläisperheen arki oli luonnollisesti Suomen sisällissodan, tai kuten Helmi puhui kapinan aikana. Sisällissodan Tampereen pommituksen ja valtauksen aikana Haapasen perhe asui kolme viikkoa talon kellarissa. Kuin ihmeen kaupalla silloin kolmen kuukauden ikäinen äitini selvisi hengissä.
Vaarini Antti Haapanen oli punakaartin vartiotehtävissä ja kolmisen viikkoa vankileirillä. Helmi olisi halunnut naiskaartiin tai hoitajaksi, mutta isä ei päästänyt. Kirjassa on lyhyt kuvaus Helmin elämästä kapinan aikana. Tarkemmin olen siitä kirjoittanut kirjassani Helmi Haapasen kapinakirja.
Kapinakirjaa voi ostaa minulta (hinta 20 € + postikulut 5 €, tilaus sähköpostilla pertti.rajala54@gmail.com, mukaan osoite ja puhelinnumero. Kirjan mukana tulee pankkisiirto maksua varten) tai Warelian verkkokaupasta
https://holvi.com/shop/tyrvaanpryki/
Kapinan jälkeen Helmi oli Mäntässä vaarinsa luona aina vuoteen 1925, jolloin hän palasi Tampereelle ja Finlaysonille töihin. Kutojan töitä Helmi teki vuoteen 1959. Helmin muistoissa 1920 -luku oli kaikkine vaikeuksineen kuitenkin iloista aikaa. Itse hän kertoi olleensa silloin ”juuri hulluimmassa iässä”. Tampereen traagiset tapahtumat Kuru laivan haaksirikko ja elokuvateatteri Imatran palo jäivät lähtemättömästi Helmin mieleen. Kuru laivalla Helmi oli itse usein matkustanut. Pula-aikana Helmi teki luvattomia ruuanhakureissuja tuttaviin maaseudulle.
”Hyvä mies tuo Tanneri oli”
Helmi ei ollut poliittisesti aktiivinen. Kuitenkin hänellä oli selvä vakaumus: Hän oli isänsä tapaan tannerilainen sosialidemokraatti. Helmi kertoo:
Isä kävi kapinan jälkeen enää vähän ammattiosaston kokouksissa. Kun ammattiosastoon tuli kommunistienemmistö, isä jäi kokonaan pois toiminnasta. Isä sanoi, että hän ei ole kommunistien kanssa samassa ammattiosastossa. Isä oli tannerilainen. Hän tykkäsi kovasti Väinö Tannerista. Isän peruja minäkin olen sitten koko elämäni Tanneria kannattanut ja tuntenut sillä tavalla, että hyvä mies tuo Tanneri oli. Isän peruja tämä vakaumukseni on.
Talvisodan ja jatkosodan aikana Helmi teki töitään Finlaysonilla ja varsinkin jatkosodan aikaan hän lähetti paketteja sotilaille rintamalla ja kävi viihdyttämässä sotasairaalan potilaita.
”Olen elänyt onnellisen elämän”
Eläkkeelle jäämisestään Helmi kertoo:
Vuonna 1959 jäin eläkkeelle. Sydämeni oli huono ja minulla oli verenpainetta. Tehtaan lääkäri Herbert Fock tutki minut. Hän kertoi, että sydämeni lyö vallan kauheasti ja verenpaine on korkealla. Eikä verenpaine parantunut lääkkeillä, vaikka sitäkin koitettiin.
Tohtori Fock katseli minua tarkkaan ja sanoi, että eikös Haapanen jäisi eläkkeelle. Minä sanoin, että jäädään vaan. Ettekö rupea poraamaan, Fock kysyi.
Minä sanoin, että en, mitä minä sitä itkemään ryhdyn, ei Finlayson minun takiani kaadu.
Se on oikein, Fock sanoi. Jotkut olivat ruvenneet kovasti itkemään, kun olivat kuulleet, että joutuvat eläkkeelle. Nyt kun jäätte eläkkeelle, niin pillerit nurkkaan ja pihalle, Fock käski.
Helmi muutti Koukkuniemen vanhainkotiin vuonna 1990, 89 -vuotiaana. Siihen aikaan Tampereen vanhuksille oli luonnollinen asia ”mennä Koukkuniemeen”, kun voimat eivät riittäneet omassa kodissa asumiseen.
Helmi oli Koukkuniemen vanhainkodin tyytyväinen asukas ja ihmetteli nuorempien valituksia.
Helmi kertoo:
Kyllä nämä ovat hyviä laitoksia. Sitä on ollut puhetta, että näitä pitäisi hävittää ja meitä pitäisi panna yksityishoitoihin. Mutta kuka meitä äkäisiä mummuja hoitaisi. Nuorilla on työt ja lapset. Täällä on hyvä olla.
Ihmettelen hieman puheita rahapulasta. Tietäisivät, millaista pulaa oli ennen kapinaa ja sen jälkeen, pula-aikana ja sotien jälkeen.
Kuvassa Helmi on Koukkuniemen hoito-osastolla olleen kissan, Misun kanssa. Osaston toisen asukkaan kanssa Helmi oli pyytänyt kissaa osastolle. Misusta tuli heti kaikkien asukkaiden suosikki ja kuuluisa kissa, josta kirjoitettiin useita lehtijuttuja.
Kuva. Helmi Haapasen albumi
Helmi Haapanen kuoli 26.8.1994 yli 93-vuotiaana. Viimeisen elinvuotensa hän oli jo kovin väsynyt eikä jaksanut osallistua entiseen tapaan vanhainkodin elämään. Elämänsä viimeiset viikot hän vietti vanhainkodin sairasosastolla. Viimeiseen asti hän säilytti elämän ilonsa, myös muisti ja ajatus pysyivät kirkkaina.
Helmin mielilauseita oli:
Yhtenäkään päivänä en ole mennyt syömättä nukkumaan. Olen elänyt onnellisen elämän.
Vieressä tiedot, jos haluat ostaa kirjani!
Kirjaa kannattaa kysellä myös kirjastoista.
