”Jokaisen suomalaisen on hyvä muistaa”. Selkokirjat talvisodasta, jatkosodasta ja sisällissodasta

Suomen kokemat neljä sotaa, sisällissota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota, koskettavat yhä meitä suomalaisia. Vastikään esillä oli jatkosodan jälkeinen rauhasopimuksen 80 -vuotismuisto. Suomen vuosina 1808 -1809 on sen sijaan jäänyt nykyaikana liki unholaan. Kaikista näistä sodista olen kirjoittanut selkokirjan. Lapin sota sisältyy kirjaan Jatkosota. Lähtökohta jokaiselle kirjalle on maamme historian muistaminen ja tasapuolinen tieto siitä, mitä on tapahtunut, miksi sotiin on jouduttu, mitä niissä on tapahtunut ja miten sodista on selvitty.

• Menneessä on tulevaisuuden perusta, on ollut tunnuslauseeni.

Erityisen ylpeä olen kirjoista Talvisota, Jatkosota ja Sisällissota. Parasta on, että kirjoissa on runsas ja puhutteleva kuvista. Olen itse suunnitellut kuvituksen. Laaja kuvitus oli mahdollista ilmaiskuvien vuoksi. SA-kuvat ja vuoden 1918 sisällissodan kuvia oli runsaasti ja ne olivat vapaasti käytettävissä. Kaiken kruunaan kustantajan, Avain Oy, panostaminen kirjaan ja Tarja Kettusen loistava taitto. Kirjan kuvat ovatkin saaneet paljon hyvää palautetta.

Kirja Suomen sota ja Vänrikki Stoolin tarinat on ilmestynyt jo vuonna 1995, ja se ei ollut onnistunut kirja.

Talvisota (2014) kirjasta oli iso Jukkapekka Varjosen juttu Satakunnan Kansassa (SK.16.10. 2016). Jutussa minulta kysyttiin, mikä oli hankalinta sodan kirjoittamisessa selkokielelle. Vastasin, että yksityiskohtien runsaus ja jatkoin näin:

• Sota on täynnä yksityiskohtia, jotka tavalla tai toisella vaikuttavat sodan lopputulokseen. Lisäksi kirjassa pelkistin erilaiset rykmentit suomalaisiksi joukoiksi ja neuvostojoukoiksi. Minulle tärkeintä oli löytää talvisodan isot päälinjat ja välittää sodan kokonaiskuva.

Olin kovin kiitollinen puolustusvoimien kuvakeskukselle, kun se luovutti SA-kuvia vapaaseen käyttöön. Se oli iso kulttuurihistoriallinen teko. Esimerkiksi selkokirjojen levikki on niin pieni, ettei yksikään kustantaja oli ostanut niin paljon kuin kirjassa nyt on. Kuvituksen ansiosta historia tulee eläväksi.

Jutussa kysyttiin myös omaa suhtautumistani sotiin. Kerroin, että nuoruudessani 1970 -luvun alussa radikalismi oli valloillaan ja ylilyönneiltäkään ei vältytty, kun puhe kääntyi talvi- ja jatkosotaan ja jatkoin:

• Vaikka molemmissa sodissa maailmanpolitiikka vaikutti sodan loppumisen, oli itsenäisyyden säilyttäminen Suomen kansalta uskomaton ponnistus. Sellaista vastaavaa yksimielisyyttä, yhteistä tahtotilaa tarvitsisi kansakunta näinäkin aikoina.

Talvisota kirja on kertomus siitä, miten yhtenäinen kansakunta voi olla. Talvisodan muistaminen on arvokas asia jokaiselle suomalaiselle. Tätä muistamista emme saa unohtaa.

Jatkosota (2015) kirjasta oli Jukka Vilponiemen juttu Uudessa Ajassa (UA 4.12.2015). Juttu oli otsikoitu ”Jokaisen suomalaisen on hyvä muistaa”. Jatkosota ja Lapin sota on kertomus siitä, miten suomalaiset suurin uhrauksin onnistuivat säilyttämään isänmaan itsenäisyyden. Tämä on hyvä jokaisen suomalaisen muistaa.

Jutussa todetaan, että en ole ryhtynyt kovin tarkasti analysoimaan jatkosodan syttymisen syitä. Kuitenkin sanoudun irti ns. ajopuuteoriasta, jonka mukaan Suomi olisi ajautunut sotaan ilman omaa tahtoaan. Kirjassa totean:

• Uusi tutkimus osoittaa, että Suomi haki Saksan tukea sotaan Neuvostoliittoa vastaan, koska uhkana oli, että Suomi joutuisi kokonaan neuvostovallan alle.

Jukka Vilponiemi kirjoittaa, että ”periaatteessa selkokirja sopii Rajalan mukaan kaikille, jotka haluavat saada yksinkertaisesti selville, mistä jatkosodassa oli kysymys.”

Kirja Jatkosota (sisältyy myös Lapin sota) on kertomus siitä, miten suomalaiset suurin uhrauksin onnistuivat säilyttämään isänmaansa itsenäisyyden. Tämä on edelleen hyvä jokaisen suomalaisen muistaa.

Sisällissota (2017) kirjasta Jukka Vilponiemi kirjoitti myös Uusi Aika -lehdessä (UA. 31.1.2018). Julkaisutilaisuudessa muistutin, että sisällissota on yhä edelleen monelle suomalaiselle arka asia. Enää tarvita tuomioita, vaan anteeksiantoa kaikesta tapahtuneesta. Sisällissodan tapahtumat viilsivät aikanaan suomalaisiin niin syvät haavat, että vain niiden avoimella käsittelyllä voi ymmärtää, mitä todella tapahtui. Siksi sisällissodasta on puhuttava, kirjoitettava ja tutkittava, puhuin julkistustilaisuudessa.

Jutussa nostettiin esiin kirjan hyöty maahanmuuttajille, joista moni on muuttanut Suomeen oman maansa sisällissodan keskeltä.  Muistutin tästä näin:

• Kirja voisi osoittaa heille, miten me Suomessa olemme selvinneet omasta sisällissodastamme ehjäksi yhteiskunnaksi, jos tosin taas on jakautumisen merkkejä.

Sisällissodan tapahtumat viilsivät aikanaan suomalaisiin niin syvät haavat, että vain niiden avoimella käsittelyllä voi ymmärtää, mitä todella tapahtui. Siksi sisällissodasta ei saa vaieta. Sitä on tutkittava ja siitä on kirjoitettava. Uusi tieto, rehellinen ja ymmärtävä keskustelu, hämmästys, ihmettely ja osanotto voivat auttaa meitä kaikkia ymmärtämään asioita, joita ei enää koskaan saa tapahtua.

Suomen sota (1994) kirjani jäi täysin huomiotta. Näin jälkeenpäin on helppo nähdä, että se oli melkoinen floppi. Tosin aineksia kirjassa oli. Se perustui Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoihin, joita taustotin Suomen sodan 1808 -1809 historiallisilla tapahtumilla. Kirjaan sain hyvän kuvituksen Suomen sodasta kertovan elokuvan Sven Tuuva kuvista.

Lukijoista Suomen sota tuntui kaukaiselta ja selkokirjoja ei vielä 1990 -luvun puolivälissä tunnettu. Kirjan kustantaja, silloinen Kehitysvammaliiton oppimateriaalikeskus, ei myöskään saanut markkinoitua kirjaa laajemmin. Aina ei voi onnistua, floppi mikä floppi.

Kirjoista voit lukea lisää tästä.

Valitettavaa on, että mikään näistä kirjoista ei enää ole myynnissä, mutta kirjastoista niitä saa. Uusinatapainoksista olisin kovin iloinen ja ehkä tarvekin niille on?