Jouluna Jumala syntyi, Paras poika pakkasella
Näin Tuomaan päivänä voi Joulutervehdyksen aloittaa Kantelettaren sanoin:
Tule meille Tuomas kulta!
Tuopa joulu tullessasi!
Tule kekri, jouvu joulu,
Näin lauloivat muinaiset suomalaiset Kantelettaren mukaan tänään, Tuomaan päivänä. Runo on syntynyt kauan sitten, suurten kertomusten aikana. Ovatko nykyajastamme sitten suuret kertomukset kuolleet? Tämän päivän kertomuksia voisivat olla vaikkapa kaiken täyttävät some-kirjoitukset ja kuvat, lööpit ja meemit, mainostekstit tai urheilulähetykset... Ehkäpä ne parhaiten peilaavat nykyihmisen käsityksiä tästä ajasta ja sen toimintamalleista. Mutta suuria, todella suuria kertomuksia ne eivät ole.
Tänä vuonna joulua edeltäviä viikkoja on hallinnut pimeys. Valoa ja lunta on odotettu. Joulun läheisyys on tuonut moniväriset ja kirkkaat lamput. Yhä vähemmän näkee aitoa valoa; tulen loistoa nuotiosta, oikean kynttilän rauhoittavaa liekkiä. Maailman ensimmäistä joulua hallitsi aito valo, kirkas tähti. Se kertoi pelkistetysti joulun syvimmän sanoman, johon kiteytyy jotakin olennaista myös kristillisestä etiikasta: maassa rauha ja ihmisten kesken hyvä tahto. Tosin valitettavan hyvin tiedetään, että tuskinpa mitään ideaalia on niin usein rikottu kuin tätä. Joulun sanoma rauhasta ihmisten ja kansojen kesken tuntuu tänään yhä kaukaisemmalta. Mutta kuitenkin. Ihanteissa on ihmiskunnan toivo. Toivo, haaveet ja ihanteet ovat lopultakin ne tienviitat, joita etsien ja löytäen me ihmiset taipaleemme jaksamme.
Maailman tunnetuin joululaulu ”Jouluyö, juhlayö”
Maailman tunnetuimpana joululauluna pidetään ”Jouluyö, juhlayö” - laulua. Sitä lauletaan kaikkialla maailmassa, missä joulua vietetään. ”Jouluyö, juhlayö” -laulun syntymiseen liittyy kaunis tarina.
Oli tulossa joulu vuonna 1818. Pienen itävaltalaisen kylän papilla ja urkurilla oli suuri huoli. Kirkon urut olivat menneet rikki, eikä niillä voitaisi soittaa joulun jumalanpalveluksessa. Mitä nyt tehtäisiin? Pappi ja urkuri päättivät, että he laulaisivat uuden joululaulun kitaran säestyksellä. Pappi kirjoittaisi sen sanat ja urkuri säveltäisi sävelen. Heidän yhteistyönsä tuloksena syntyi joululaulu ”Jouluyö, juhlayö”.
Jouluyön messu alkoi keskiyöllä. Hiljainen odotus vallitsi kirkossa. Urut, joiden soitto ennen oli täyttänyt kirkon, olivat nyt äänettömät. Silloin kajahti ylhäältä urkuparvelta tuntematon joululaulu. Seurakunta kuunteli sitä hiljaa ja unohti urut. Laulajat esittivät saman vielä toistamiseen, ja silloin jo moni seurakuntalaisista yhtyi lauluun. Kotimatkalla joulukirkosta he vielä hyräilivät sitä itsekseen. Kyläkirkossa oli syntynyt joululaulu, jota laulettaisiin ei puolilla maailmaa vielä yli 200 sadan vuoden kuluttua.
Eeva Kilpi kirjoittaa teoksessaan Talvisodan aika (1989):
Kun joulua alettiin mainita puheissa kesken arkipäivänkin, se herätti ensin toivoa. Aivan varmaan joulu pyyhkisi sodan olemattomiin, totta kai joulu voittaisi sodan. Tulisi rauha ja sota vetäytyisi häpeissään nurkkaan. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Ilmari Kianto on kirjoittanut kertomuksen Miten Suomen kansa jouluaattoansa viettää vuonna 1930. Siinä hän kertoo, miten kaukana kaupunkien hälystä jouluvietettiin.
Syrjäisellä korpimaalla akka ja ukko aloittavat joulun pyhien vieton joulusaunan lämpimässä. Saunan jälkeen akka ja ukko menevät talonsa pirttiin. Akka sytyttää öljylampun. Ukko tarvitsee niukan valon, kun hän juhlallisella äänellä alkaa lukea vanhasta, puukantisesta raamatusta joulun sanomaa, enkelien ilmoitusta paimenille. Näin korpimaan akka ja ukko hartaana viettivät vaatimattomasti jouluaattoansa. Kahvipannuun ukko ei anna akan vielä jouluaattona koskea, sillä vähäinen kahvi on säästettävä joulupäivän aamuun.
Joulukertomus on Raamatun rakkaimpia kertomuksia. Vaikka kertomus on tuttu, sillä on aina uutta sanottavaa meille. Betlehemin kedolta paimenet lähtivät sitä kertomaan. Tätä kertomusta on kerrottu satojen vuosien ajan. Ja sitä kerrotaan yhä. Kertomuksen voiman osoittaa, että se on levinnyt kaikkialle maailmaan ja säilyttänyt voimansa. Olipa meidän suhteemme kristinuskoon mikä tahansa joulukertomus jaksaa kiehtoa yhä uudestaan, vaikka se on tutuista tutuin: Maria, Joosef, lapsi, paimenet...
Muinaiset suomalaiset punoivat joulun kertomuksen kauniin runon muotoon Kantelettaren runo on nimeltään Neitsyt Maarian virsi.
Jouluna Jumala syntyi,Paras poika pakkasella,
Revon heinihuonehesen, Sorajouhen soimen päähän.
Härkä olkia levitti, Sika penkoi pehkuloita,
Poian pienen peitteheksi, Katteheksi kaikkivallan.
Jouluna Jumala syntyi, Paras poika pakkasella;
Nousi kuu, yleni päivä, Armas aurinko havatsi,
Tähet taivon tanssaeli, Otavat piti iloa,
Syntyessä suuren luojan,Yli armon auetessa.
Viljo Kajavan Joulu Kurikassa vuonna 1938 julkaistun joulurunon säkeillä toivotan meille kaikille Hyvää Joulua!
SAAPUI JÄLLEEN JOULU
Saapui jälleen joulu jokavuotinen, pantiin jalkaan kuusi vanhamuotinen,
ripustettiin omenat ja tähdet oksiin kiikkumaan,
pantiin parhaat tunteet sydämessä liikkumaan.
Toivotettiin ”hyvät joulut” joulukorteilla, varustettiin pöytä joulusorteilla,
lahjat laitettiin ja kääröt lakkapäiset annettiin,
joulu-ukon alle vanha palli kannettiin.
Saapui joulu, tuli hyvä tahto niin kuin tilaten,
hyvä tahto, jota arki käsittelee pilaten.
Siispä: arkenakin joskus vanhaa Aatamia puistakaa, ”ihminen on sisällänsä aivan hyvä”, muistakaa!
Enemmän vain ylimalkaa ymmärrystä aivoihin,
enemmän laastaria lähimmäisen vaivoihin!
Enemmän totuutta ja seurusteluun – rauhantahtoa, vähemmän juhlatyyliin, runouden vahtoa!
Siinä on taas joulu, meille koittanut, siinä ihminenkin, arjen voittanut.
Vielä rakennetaan juhla kesken pimeyden Valolle,
”Hyvät joulut” meiltä teille, naapurinkin talolle.
